Manakamana ja Bandipur

Vihdoin taas netin aarella. Ollaan jo kaukana Thamelin turvallisista kujista ihan oikeessa Nepalissa ja taalla on vankaa. Talla hetkella majaillaan Bandipurin idylisessa vuoristokaupungissa, josta kohta lisaa. Ensin vahan viime paivien tapahtumia:

Lahdettiin Kathmandusta tiistaina kuuluisan vaarallisella "turistibussilla". 100 kilometrin matkan hinta oli 2,2 euroa, mutta meno myos sen mukaista. Minibussi ahtautui tayteen lossia ja kuski kaahaili vuoristoteita aika mielivaltaisesti. Mutkassa ohittaminen tuntuu olevan taalla sita hauskinta hauskaa. Linja-autossa oli tunnelmaa, silla koko matkan kajareista raikui intialainen popmusaakki valilla aika korvia sarkevan kovalla. Kanaa en sentaan saanut syliini vaikka sita vahan odotinkin.

Ensimmainen stoppi oli Manakamanan temppelikaupungissa. Kaupunki sijaitsee vuoren paalla ja sinne paasi joko trekkaamalla makea 4h tai kaapelikarrylla. Me valittiin karry, josta maisemat olivat todella huimaavan hienot. 3km ylamakea taittui helposti ja ai vitsi, se oli kylla kaunista. Karrylinjastossa oli omia vaunuja myos vuohille, joita nepalilaiset raijaa vuoren paalle uhrattavaksi. Manakamanan kaupunki oli aika tyhjillaan ja oltiin varmasti ainoat lansimaalaiset mailla halmein. Tuo mesta ei ole muutenkaan mikaan kova turistirysa, mutta kerran vuodessa sinne tulee pyhinvaeltajia laumoittain uhraamaan ja tayttamaan syvimpia toiveitaan. Vuorelta oli ihanat nakymat ja hiljainen tunnelma kaupungissa oli kivaa vaihtelua Thamelin diskojumputukselle.

Meininki oli rentoa kunnes... Nepalin leffakerho koki tahtomattaan KAAuuuuUUUUhhhUUUUjeeeeEEn YooooOOOOooNN! Katteltiin taas illalla onnellisena parit action plajaykset kaapeliteeveesta ja suljettiin pahaa aavistamattomina valot. Alkoi kuulua rapinaa. Toivottiin, etta se olisi ollut vain muovipussi tai sade mutta.. HYI YRJO TORAKOOTA! Niita ei ollut huoneessa montaa, mutta toistan HYI YRJO! Hamahakit on mun frendeja verrattuna niihin saastaisiin olentoihin. Hamppyrit sentaan pysyy kaukana ihmisesta, on hyodyllisia syomalla muita okkomonkiaisia ja on yleensa paikallaan. Torakat taas on vaan perseesta joka tavalla. Nukuttiin sitten levottomasti valot paalla hikisina makupusseissa nyorit teuvomaisen tiukalla.

Seuraavana paivana oli hankaluuksia saada bussia Bandipuriin, melkeen jouduttiin katolle, mutta onneksi ei kuitenkaan. Tama mesta on kylla ihan idylisyyden huipentuma. Hostellin ikkunasta avautuu ihana vuorimaisema, lapset leikkii yomyohaan kivitetyilla kaduilla, ihmiset on ystavallisia, kaikkialla on siistia ja kukaan ei kerjaa, koirat on siisteja ja kukot tepastelee ympariinsa. Tulee sellainen Melukylan lapset fiilis nepalilaisittain. Eilisessa hostellissa oli yllatyspyllatys taas torakoita, mutta onneksi sentaan hyttysverkko suojana. Ne osaa lentaakin, mikaan olento ei ole niin kuvottava hyi hyi hyi HYI! Vaihdettiin hostellia ja toivotaan, etta tana yona voisi sammuttaa valot huoletta.

Tanaan trekkailtiin aika uskomaton matka vuorelta alas ja koitettiin loytaa yhta kuuluisaa lepakkoluolaa. Paljon liukkaita kivia, puskaa, aurinkoa, mutaa ja iilimatoja (toinen hyi fak, onneksi vai Sampoa purtiin ja siitakaan ei nakynyt kuin jalki jalassa). Paadyttiin jonkun paikallisen lehmipaimenen kotiin ja sen lapset lahti nayttamaan meille reittia luolalle. Loytettiin lopulta joku reika seinassa, mutta siina vaiheessa ei huvittanut enaa menna kokeilemaan onneaan lepakoiden kanssa, joten patikoitiin sama matka takaisin. Hienoja maisemia tosin oli taas ja mm. vesiputous matkalla. 5h meni kokonaisuudessaan reissuun, jota nepalilaiset sanoo 2h matkaksi.

Nyt ollaan aikast vasyja ja mahat onnellisina taynna hekkuruokaa kantiksesta. Pimea tuli jo tunti sitten, mutta lapset jatkaa kadulla remuamista. Taalla on paljon sahkokatkoksia ja siksi myos paljon tunnelmallista kynttilanvaloa. Huomenna lahdetaan Pokharaan ja maanantaina trekille.

Ikava teita, eipa enaa kauaa niin nahdaankin!