maanantai 18. heinäkuuta 2011

Hemmon ja Sepon Tokio

En muista enaa mika paiva saavuimme Tokioon, mutta vahan alle viikko siella vierahti. Kuvia en voi valitettavasti liittaa silla taisin unohtaa kamerani jonnekin enka sita sitkeiden etsintayritysten jalkeen ole onnistunut loytamaan. Tai sitten se on hotellihuoneessani jossain nurkassa jahka tasta koneelta sinne ehdin. Joka tapauksessa Tokio oli valtava pilvenpiirtajain metsa, jossa riitti nahtavaa kaikille paiville. Vuokrasimme pyorat parina paivana ja poljimme itsemme lakahdyksiin ja valilla eksyksiin nahtavyyksia kiertaessamme. Kiotossa tapaamamme pari suomalaiskaveria eksyivat vielapa samaan hostelliin kansamme joten parikin iltaa tuli heidan kanssaan vietettya. Koimme muun muassa Tokion yoelaman yhdessa pubeineen ja yokerhoineen.

Mielenkiintoisimpiin nahtavyyksiin Tokiossa kuuluivat ihmiset. Eraan sunnuntain ohjelmassa oli Harajukun "karnevaalit". Sinne kokoontuvat Tokion eri alakulttuurien edustajia animehahmojen lailla pukeutuvista friikeista rockabillyihin. Siella oli myos valtava puisto, jossa ihmiset viettivat vapaapaivaansa. Tokion sky line oli myos nahtava ja siihen avautui mainio mahdollisuus ilmaiseksi eraan pilvenpiirtajan nakoalakerrokselta. Iltavalaistuksessa naky oli vaikuttava.
Tokiossa oli myos paastava pelaamaan kolikolla toimivia peliautomaatteja. Aika monta sataa jenia saimme kulumaan zombieita lahdatessamme ja rallia ajaessamme. Erikoisin nakemamme paikka oli kuitenkin maailman ainoa loismuseo! Siella olivat lasipurkeissa sailottyna niin ihmisessa kuin elaimissakin pesivat mita inhottavimmat otukset. Museosta olisi saanut ostaa myos t-paitoja, joissa oli kohokuvioin kuvattuna mita erilaisimpia loiselioita. Jatimme valiin talla kertaa.

Yksi yo vierahti Fujille (3776 m) kiivetessa. Paivalla palloilimme keinosaarilla Tokyo bayn edustalla ja kavimme katsomassa merimuseota, joka tietysti maanantaina oli kiinni. Eipa kaynyt mielessa. Illalla suuntasimme bussilla Fujille ja lahdimme kapuamaan pimeassa. Raskasta oli, mutta se ja ilman oheudesta johtuva lieva pahoinvointi unohtuivat auringgonousua katsellessa. Onneksi saa suosi. Seuraavaksi vuorossa Osaka, josta tata kirjoittaessani olen kyllakin jo lahdossa Hiroshimaan, mutta kirjoittelen kuulumisia taalta myohemmin.

Hemmo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti