Heippa! Vaihteeksi taalla kirjoitteleekin Seppo.
Yllatys oli melkoinen saapuessamme junamme hyttiin. Olimme nimittain saaneet riittamiin kauhistuneita kavahduksia aikomuksestamme junailla halki Venajan, eika matka Pietarista Moskovaan ollut vakuuttanut mukavuudellaan. Vaunu olikin siisti, osastomme aivan riittavan tilava, ja ikkunat avaamalla hyttiin sai mukavan lapivedon - saimme perati lakanatkin vaihteeksi ongelmitta!
Olimme varanneet lippumme reilua kuukautta etukateen pzd:n virallisen venajankielisen sivuston kautta. Hintaa tuli noin 6000 ruplaa alapaikoista ja 9000 ruplaa ylapaikoista, eli kaikkien kesken jaettuna 190 euroa naamaa kohden. Alapaikkojen alhaisempi hinta johtunee siita, etta paivasaikaan saattaa hytteihin tunkeutua alasangyille istumaan lyhyen matkan matkalaisia. Valtyimme itse kuitenkin moiselta lintukotomme hapaisylta, ja saatoimme eristaytya antisosiaalisesti paikallisista, kuten matkalla kuuluukin.
Matka Moskovasta Ulan Udeen kesti lahes tasan nelja vuorokautta. Aikavyohyke ehti vaihtua viiteen kertaan, ja loppua kohden alkoi olemaan jo kohtuullisen sekaisin paivan kulumisesta. Ajatus neljasta paivasta junassa tuntui pitkalta, mutta kolme ekaa paivaa kuluivat kuin siivilla Siperian maisemia tunnelmoiden, baabushkoita bongaillen, teeta ja vodkaa naukkaillen ja hyvaa kirjaa lukien. Junasta huokui tunnelmaa vaikka milla mitoin: klassisen oloinen sisustus heratti ainakin itsessani sisaisen Hercules Poirotin ratkomaan kadonneen nuudelipaketin mysteeria...
Maisemista olin kuullut aiemmin melko tympaantyneita kommentteja. Itse jaksoin kylla nauttia ransistyneista pikkukylista, satumaisista ortodoksikirkoista, lakeasta ankeudesta puhumattakaan paikallisten mieltymyksesta takatukkaan. Paikoista sinallaan mieleen jai varsinkin Krasnoyarsk, jonka kukkulaiset maisemat olivat lakeuden jalkeen piristavaa vaihtelua. Odotukset rajahtivat kuitenkin vasta aivan lopussa junan saapuessa Baikal-jarven tuntumaan: loputtomiin kantautuva kumpuileva jarvimaisema taustalla siintavine lumihuippuineen oli loistokas loppu matkalle.
Budjettirajoitteisen matkailijan paaruokavalio junassa koostuu eritoten nuudeleista, vaikka yritteliaana asemilla kaupustelevilta baabushkoilta voisi varmasti ostaa yhta sun toista maukkaampaakin. Einesruokaan tympaantyneena uskaltauduimme kolmantena paivana torsailemaan ruplia ravintolavaunuun Hemmon kanssa. Paadyimme tilaamaan reilulla viidella eurolla soljanka-sopan, jonka mausteisen taytelaiset aromit saivat kaltaiseni paatuneen kasvissyojankin innostumaan. Runsaasti pieneksi pilkottua salamimaista makkaraa, tuorejuustoa, oliiveja, suolakurkkua... ehkapa makoisin ateria Venajalla toistaiseksi.
Neljantena paivana kaikki tuntui kuitenkin kusevan: edeltavan illan vodkahompsyt, kertynyt hiki ja saasta, paahtava helle ja puutuneet paikat vaativat vihdoin veronsa. Eiliset hekumalliset ruokailut mielessa innostin Sampon ja Sofiankin kokeilemaan ravintolavaunua, jonka palvelu olikin talla kertaa maailman matelevinta, tilaus ymmarrettiin kasittamattomalla tavalla vaarin ja itse keittokin oli taynna sitkeaa jamalihaa. Kaiken kruunasi viereisessa poydassa istuneet vankilakundit, joista klonkkua muistuttanut hyokkasi poytaamme yrityksenaan ilmeisesti napata laskua varten kaivetut setelit nayttaessaan kannykastaan paskaa huumorivideota.
Mainittakoon myos, etta konduktooritadeilla oli naemma taipumuksena satunnaisesti avata lukossa oleva vessan ovi. Lieko kyseessa salamatkustajain metsastys vaiko vain piileva tirkistelyvietti, jouduin kuitenkin kokemaan moisen taysin viattomana maksavana asiakkaana perati kaksi kertaa. Samaiseen vitutuskiintioon liitettakoon myos, etta heilahtelevalla ja ryntailevien lapsosten tayttamalla kaytavalla kuuman veden kuljettaminen on jokseenkin hasardia, kuten allekirjoittanut sai palovammoineen tuta.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin kovin tunnelmallinen kokemus. Suosittelen kaikille, jotka haluavat ihanan tekosyyn olla kaymatta suihkussa jokuseen paivaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti